Scroll To Top

Kansainvälinen toiminta

YOUNG NORDIC JAZZ COMETS

Vuodesta 2000 järjestetty pohjoismainen YNJC on nuorille jazzmuusikoille tarkoitettu bändien showcase. Sen tarkoituksena on esitellä Pohjolan jazzosaamista, stimuloida pohjoismaista jazzyleisöä ja keikkajärjestäjiä sekä antaa nuorille muusikoille mahdollisuus näyttää kyntensä.

Young Nordic Jazz Cometsin konseptia muutettiin vuonna 2012 kilpailusta showcase-tyyppiseksi tapahtumaksi, jonne kutsutaan maiden parhaat nuoret yhtyeet ja tuotetaan kansainvälisiä konserttijärjestäjiä, median edustajia sekä promoottoreita. Tarkoitus on aktiivisemmin edistää nuorten pohjoismaisten muusikoiden uraa luomalla siihen jatkuvuutta pistokeikkojen sijaan. Suomen-karsinta järjestetään aina keväisin, ja se on edelleen kilpailumuotoinen. Ammattilaisraati antaa palautetta kaikille osallistujille, ja voittaja saa showcasematkan ja rahapalkinnon lisäksi myös esiintymistilaisuuksia.

Vuoden 2015 pohjoismainen YNJC-showcase pidettiin Tampere Jazz Happeningissa lokakuussa. Suomen edustajana esiintyi Katu Kaiku. Vuoden 2016 showcase järjestetään Umeå Jazz Festivalilla Ruotsissa 27.10.2016. Suomen edustaja on tänä vuonna OK:KO, joka valittiin myös We Jazz -festivaalin We Jazz Rising Star -palkinnon saajaksi. OK:KO julkaisee We Jazzin avulla ensimmäisen levynsä.

Lue lisää: www.youngnordicjazzcomets.com

EUROPE JAZZ NETWORK

Europe Jazz Network (EJN) on euroopanlaajuinen, luovaan musiikkiin, nykyjazziin ja improvisoituun musiikkiin keskittyvien tuottajien, promoottoreiden ja tukiorganisaatioiden verkosto. Jäsenistö käsittää 103 organisaatiota (festivaaleja, klubeja, konserttitaloja, itsenäisiä ammatinharjoittajia, kansallisia järjestöjä jne.) 31:ssä maassa.

EJN:n tarkoitus on tukea eurooppalaisen jazzin monimuotoisuutta ja identiteettiä sekä levittää tietoisuutta tämänkaltaisen musiikin kulttuurisesta ja kasvatuksellisesta voimasta. Suomen Jazzliitto on EJN:n jäsen ja järjesti viimeksi verkoston vuosikokouksen Helsingissä 2014.

Lue lisää: www.europejazz.net

JAZZ FINLAND

Jazz Finland on syksyllä 2013 avattu verkkosivusto, jonka päätoimintoina ovat kattava keikkakalenteri sekä tietokanta jazzmusiikista Suomessa. Sivusto esittelee lisäksi kiinnostavia artisteja ja ajankohtaisia ilmiöitä, sekä toimii aktiivisena jazzalan uutispalstana ja keskustelufoorumina. Sivustoa tukee Opetus- ja kulttuuriministeriö.

Jazz Finland toimii alustana myös Jazzpresso-kirjoitussarjalle, jossa kotimaiset ja kansainväliset jazzalan ammattilaiset ottavat kantaa alan ajankohtaisiin ilmiöihin.

Jazz Finland -nimen alle mahtuu koko Suomen jazzyhteisö tekijöineen ja kokijoineen. Niinpä nimi lainattiin myös suurimmalle koskaan Suomessa järjestetylle jazzmusiikin vientitapahtumalle. Syyskuun 18. – 21. päivä Helsingissä esiteltiin kotimaista musiikkia paitsi yleisölle, myös suurelle joukolle kansainvälisiä jazzalan ammattilaisia. Helsingissä kokoontui tällöin myös Europe Jazz Networkin vuosikokous. Festivaalin aikana pidettiin myös Young Nordic Jazz Comets -showcase, jossa pohjoismaiset nuoret kyvyt pääsivät näyttämään kyntensä.

Jazz Finland -sivusto ja sen sovellukset toimivat ennen festivaalia ja festivaalin ajan työvälineenä ammattilaisille, sekä tiedotuksen ja keskustelun ykköskanavana yleisölle. Jazz Finland -festivaali toteutettiin yhteistyössä suomalaisten EJN-jäsenien, Sibelius-Akatemian ja Music Finlandin kanssa.

Lue lisää: www.jazzfinland.fi

VAPAAT ÄÄNET & HEIMOJAZZ

Kahdenvälinen yhteistyö on viime vuosina ollut tiivistä erityisesti Ranskan ja Viron kanssa. Manageri Charles Gilin pitkäjänteisen työn ansiosta ja Ranskan kulttuuri-instituutin tuella Vapaat Äänet/Free Voices and Sounds on tuottanut lukuisia ranskalaisten ja suomalaisten yhtyeiden yhteiskiertueita Suomessa ja useat suomalaisyhtyeet ovat vierailleet Ranskassa. Vuonna 2016 Vapaat äänet juhlii 20-vuotisjuhlaansa ja Jazzliitto osallistuu oman juhlavuotensa puitteissa festiviteetteihin.

Viron Jazzliiton kanssa toteutettava Heimojazz-yhtyevaihtoprojekti vie vuosittain kaksi suomalaisyhtyettä konsertoimaan Viroon ja vaihdossa kaksi virolaisyhtyettä vierailee Suomessa. Suomalaisia Heimojazz-yhtyeitä ovat olleet: Eero Koivistoinen Quartet (2015), Sid Hille Contemporary Collective (2015), LightBoxer (2014), Joonas Haavisto Trio ja Dalindèo (2013), Joonatan Rautio Trio ja Slo Motive (2012), Mikko Helevä Groovin’ Hammond ja HERD (2011), Manuel Dunkel Quartet ja Kaisa Kulmala Trio (2010) sekä Juurihoito (2009).

www.vapaataanet.fiwww.jazz.ee

Vapaat äänet -kiertueet
2016 Pepa Päivinen & Good Romans + Théo Ceccaldi Trio
2015 Aleatoric & Impérial Quartet
2014 Mikko Innanen Innkvisitio & Vincent Courtois Mediums
2013 Kahden Miehen Galaksi & Sylvaine Hélary trio
2012 Raoul Björkenheim Ecstacy & Francois Corneloup Trio
2011 Kuàra & Emile Parisien Quartet
2010 Kalle Kalima K-18 & PRINT
2009 Elifantree & Vincent Courtois Quartet/Trio
2008 UNIT
2007 Oddarrang & Thôt
2006 OCT3
2005 La Campagnie des Musiques à Ouïr & Gourmet
2004 Yves Robert trio & André Sumelius Lift
2003 Urban Mood & Gnomus
2002 Stephan Oliva quartet & Rollin’ Thunder
2001 32 Janvier & Lieka
2000 Marc Ducret trio & Nuijamiehet & Markku Veijonsuo trio
1999 Sound Kitchen & Sylvain Kassap quartet
1999 Seppo Kantonen Klang trio & Daunik Lazro And His Orchestra
1999 Markku Veijonsuo & Kimmo Pohjonen sekä Markku Veijonsuo solo / Francois Corneloup Trio
1998 Pepa Päivinen trio & Kartet
1998 Free Okapi & Gérad Marais Quartet Opera
1998 Otná Eahket & Denis Colin trio
1997 Raoul Björkenheim + Toppo Isopuro Zot & L’Effet Vapeur
1997 Trio Nueva Finlandia & trio Appolo
1997 Saxperiment & Cache Cache
1996 Rollin’ Thunder & Yves Robert Quartet
 

JAZZ FINLAND INTERNATIONAL

Opetus- ja kulttuuriministeriö myönsi vuonna 2016 Jazzliiton hallinnoimaan Jazz Finland International -hankkeeseen 80 000 euroa Kulttuuriviennin kärkihanke -avustusta. Hankkeen tarkoituksena on edistää suomalaisten jazzalan yritysten vienti- ja kansainvälistymispyrkimyksiä.

Jazz Finland International -hankkeessa on mukana 11 yritystä ja hankekausi kestää 1.8.2017 saakka. Mukana olevat yritykset toteuttavat hankerahoituksen avulla omien vientisuunnitelmiensa mukaisia toimenpiteitä. Avustusta käytetään myös kaikille yrityksille yhteisten toimenpiteiden, kuten mentoroinnin, markkinointiosaamisen kehittämisen, koulutuksen, yhteisen viestinnän kehittämisen, messuosallistumisten ja verkostoitumistilaisuuksien toteuttamiseen, sekä itse hankkeen koordinoimiseen.

OSALLISTUJAT
Suomen Jazzliitto ry hallinnoi hanketta. Koordinaattorina toimii Annamaija Music Company. Agma ry (Luovan talouden agentit ja managerit ry) tuo hankkeeseen ammattitietoutta. Hankkeen osallistujat ovat Aki Rissanen Music, Annamaija Music Company, Astra Music, Boulder Music Helsinki, Creatika Agency, Eclipse Music, Hub Productions, Jazz HUG, No Problem! Music, Vapaat äänet, We Jazz Oy.

Images
Jazzliitto 50 vuotta!
Alexi Tuomarila Trio
Images
Alexi Tuomarila Trio on tour 26.11. – 9.12.2016
Images
Teddy’s West Coasters
Uutiset
Content
Uutiset
Images
Martti Vesala Soundpost Quintet
Kotimaan toiminta
Content
Kotimaan toiminta
Kansainvälinen toiminta
Content
Kansainvälinen toiminta
Artists 2017
Toimisto, hallitus, jäsenistö
Content
Toimisto, hallitus, jäsenistö
Images
PLOP
Muusikoille ja agentuureille
Content
Muusikoille ja agentuureille
Media-arkisto
Content
Media-arkisto
Images
Kalevi Louhivuori Quintet